Itsekäs nainen ja patriarkaatti

Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Pohjalaisessa 6.9.2017

Kun SDP:n Antti Rinne patisti naisia synnytystalkoisiin, saattoi hän mielestään puhua perhevapaiden uudistamisen puolesta. Todellisuudessa hän kuitenkin muistutti minua ja monia muita siitä, että patriarkaatti elää ja voi hyvin myös Suomessa, kun keski-ikäinen mies voi katsoa asiakseen kertoa naisille, miten heidän pitäisi elää elämäänsä.

Onko nainen mitään, jos hän ei ole synnyttänyt muutamaa vekaraa isänmaan kestävyysvajetta korjaamaan? Miksi vielä 2020-luvun sarastaessa äitiys on naisen tärkein ja perustavanlaatuisin rooli?

Synnytystalkoisiin patistaminen on selkeä viesti naisille, ei ihmisille yleensä. Mies kun ei ensinnäkään yleensä synnytä, ei yleensä jää kotiin hoitamaan lapsia, ja ennen kaikkea, miestä kun ei nähdä vain lapsiluvun kautta. Isä on ihan kiva lisä tittelien joukkoon, tuo hitusen pehmeyttä esittelyyn, mutta lapsetonta miestä ei leimata kylmäksi ja itsekkääksi olennoksi, joka ei ole täyttänyt perimmäistä tehtäväänsä. Ihmiseksi, josta puuttuu jotain olennaista.

Miehelle ei sanota, että vasta lapsia saatuaan hän on todella mies.

Miksi on niin, että lasten saaminen on yhteiskunnassamme naiselle normi, automaattinen oletus, ja lapsettomuus pitää perustella erikseen? Eikö päinvastoin lasten saamisen soisi olevan asia, jota harkitaan, mietitään ja perustellaan itselleen? Samalla, kun lastentekoon ehdotellaan ajokorttijärjestelmää, kyseenalaistetaan kaikkein vahvimmin niiden päätökset, jotka eivät lapsia hanki.

Toki maailma on täynnä kritiikkiä myös niitä kohtaan, jotka hankkivat lapsia eivätkä toteuta juuri sellaista vanhemmuutta, minkä kritisoija kokee sopivaksi. Monen mielestä lapsia saa syntyä vain yhdenlaisiin perheisiin, niihin, joissa on yksi äiti ja yksi isä. Ei jompikumpi, ei kahta isää tai äitiä.

Lapsettomille naisille kuitenkin hoetaan, että lapsia kannattaisi pian tehdä, ennen kuin on liian myöhäistä. Lapsia pitäisi tehdä vaikka ihan varmuuden vuoksi, ettei sitten myöhemmin kaduta. Ja koska vain itsekäs nainen ei lapsia halua.

Jos tekoja halutaan mitata itsekkyyden määrällä, ovat sekä lapsettomuus että lasten saaminen hyvin lähellä toisiaan. Harva hankkii lasta isänmaan iloksi, vaikka Antti Rinne niin toivookin. Lapsia tehdään, jos saadaan, koska omaan elämään tahdotaan lapsi. Lapsia jätetään tekemättä, koska omaan elämään ei haluta lasta. Miten nämä kaksi tekoa eroavat itsekkyydessä, sitä en ymmärrä.

Synnytystalkoot voikin unohtaa, ja patistelun sijaan tulee pureutua niihin syihin, miksi ihmiset jotka lapsia tahtoisivat, eivät niitä saa. Monille kysymys on taloudellinen, ja siihen pystytään lainsäädännöllä vaikuttamaan. Joku ei ole löytänyt sopivaa kumppania, ja myös yksinäisen ihmisen lapsenhankintaa pystytään helpottamaan. Toiset eivät yrittämisestä huolimatta lasta saa, ja heidänkin asemaansa voidaan parantaa.

Kaiken tämän voi kuitenkin tehdä syyllistämättä niitä, jotka ovat päättäneet jättää lapset tekemättä. Meidän on jo opittava hyväksymään lapsettomuuden syyksi myös se, ettei lapsia halua. Jos samalla vaikka huomaisimme, että naisilla on yhteiskunnalle muutakin annettavaa kuin kohtujemme hedelmät.

Kirjoittaja on lapseton feministi, joka aikoo murskata patriarkaatin.