Mekin tarvitsemme kehitysapua

Kirjoitus on julkaistu Pohjalaisessa 1.10.2015

Kymmenen vuotta sitten tähän aikaan elin jännittäviä aikoja. Vain kahden viikon päässä odotti lähtö vapaaehtoistyöhön Guatemalaan. Olin astumassa maailmaan, josta en tiennyt juuri mitään.

Guatemala oli vuonna 2005 siinä tilanteessa, ettei maahan meneminen ollut kovin suuri riski. Yli kolmekymmentä vuotta kestäneen sisällissodan loppumisesta oli kymmenisen vuotta, ja tilanne oli rauhoittunut niin, että ainakin turistit saivat olla suurelta osin rauhassa.

Elin osan ajastani turistikuplassa, jossa matkaajat ympäri maailman kävivät vierailemassa jatkaakseen reppumatkaansa johonkin muualle.

Elämä oli huoletonta ja nykyajan mukavuudet saatavilla.

Vaikka eloni oli suojaisaa, oli työssäni helppo huomata, etten elänyt lähelläkään sitä totuutta, mitä arki suurelle osalle maan väestöstä oli.

Guatemala Cityn kaatopaikkojen reunoille rakentuneiden slummien perheet saavat elantonsa kierrätettävän jätteen keräämisestä. Paitsi etteivät perheet voi kuvitellakaan pystyvänsä maksamaan lapsen koulumaksuja, tarvitaan pärjäämisen varmistamiseksi koko perheen työpanos. Siksi jätettä keräävät myös lapset, huolimatta siitä että työ on raskasta ja vaarallista.

Järjestö, jossa työskentelin, tarjoaa koulutuksen näiden perheiden lapsille ja sen lisäksi korvaa perheelle ruokakassin avulla sen, ettei lapsi enää kanna korttaan kekoon perheen elannon eteen.

Kun köyhyys on äärimmäistä, on siitä vaikea löytää ulospääsyä.

Nälän kurniessa vatsassa juuri nyt, ei ole helppo nähdä, että jos lapsi saa käydä koulua työnteon sijaan, voi hänen tulevaisuutensa olla parempi. Ilman koulutusta lapsista taas ei kasva aikuisia, jotka kehittävät maata vähemmän kohti tasa-arvoisempaa hyvinvointia. Että maa voisi kehittyä, ei koulutus saa olla varakkaiden etuoikeus.

Köyhyyden kierteen rikkomiseen tarvitaan usein ulkopuolista apua, ja kun mahdollisuus annetaan, otetaan se vastaan.

Järjestö, jossa työskentelin, antaa nykyisin koulutuksen paitsi noin kuudellesadalle lapselle myös sadalle lukutaidottomalle aikuiselle. Koulutuksen hyöty ei näy ainoastaan siinä, että yksilö elää terveempää elämää paremmissa olosuhteissa, vaan koko yhteiskunnassa.

Tasa-arvoinen yhteiskunta ei ajaudu kriiseihin yhtä herkästi. Tämän vuoksi lapsen pääsy kouluun toisella puolella maapalloa vaikuttaa myös meidän todellisuuteemme. Siksi esimerkiksi suomalainen kehitysapu panostaa paljon kouluprojekteihin. Tai panostaa ainakin vielä, kun ei hallitus ole ehtinyt leikata avusta leijonan osaa.

Vapaaehtoistyö ja kehitysapu ovat sitä paikan päällä auttamista, jota tällä hetkellä paljon peräänkuulutetaan.

On olemassa niitä rohkeita, jotka menevät avuksi keskelle sotaa, ja heille kuuluu suuri kiitos rohkeudesta. Uskallan kuitenkin väittää, että kriisien ennaltaehkäisy on kannattavampaa, turvallisempaa ja vähemmän kuluttavaa kuin niiden ratkominen.

Meidän ei kannata kovinakaan aikoina leikata kehitysavusta, joka antaa pienellä panoksella paljon pitkäkestoisia tuloksia.

Tämä maailma on meidän yhteinen kotimme, eikä avun lähettäminen toiselle puolelle maapalloa ole sen hullumpaa kuin kaatuneen naapurin auttaminen takaisin ylös.

 

Tietoa kirjoittajasta

Laura Ala-Kokko

Olen 37-vuotias vaasalainen vihreä kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen varajäsen. Toimin Vaasan vaalipiirin vihreiden puheenjohtajana, olen mukana vihreiden puoluehallituksessa ja Folktingetin hallituksessa. Tahdon jatkaa työtä vihreämmän Vaasan eteen, ja olen siksi ehdolla Kunnallisvaaleissa 2017.